Tämä teksti on kymmenen vuoden takaa, kun aloitin bloggaamisen Keskisuomalaisen Stoori- palvelussa. Tahdon julkaista sen uudelleen, pienillä muutoksilla, koska aihe on todella ajankohtainen:
Tätä kaikki ovat odottaneet erityisesti varmaan ystävät ja siinä sivussa kaikki epäilijät. Tekstiäkään en ole nähnyt sen kirjoittavan. No eihän kukaan ole, miten olisi jos olen tähän saakka itse ollut itseni kohdeyleisö. Mistä siis kirjoitan on varsin polttava kysymys. Sanon teille rehellisesti en tiedä. En ole tähän päivään saakka tiennyt, mutta silti kirjoitan. Kirjoitan tunteella ja tunteesta. Olen ihminen, tunnen, elän tunteista ja tunteella. Jos pitää sanoa aihe josta kirjoitan olkoon se elämä. Kaikilla monimuotoisilla tapahtumillaan.
Saatan kirjoittaa rakkaudesta perunaan, sanoista tai tehdyistä reissuista, markkinoinnista, opiskelusta kuka tietää. Minulle sattuu ja tapahtuu, koska tekevälle sattuu. Tahdon kirjoittaa aiheista, jotka minua askarruttavat, aiheista joita havaitsen ympärilläni, aiheista jotka herättävät minussa itsessäni myös ajatuksia.
Kuitenkin jokaiseen tekstiin toivon saavani ripauksen positiivisuutta ja uskoa jaksaa huonotkin päivät. Tänään aloitan kirjoittamisen asialla, joka on minua askarruttanut pitkään – viha.
“Fear is the path to the dark side. Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering.” -Yoda
Vihaan kyllästynyt
Tällä hetkellä vallitsee aika jossa ihmiset ovat väsyneitä, turhautuneita, toivottomia ja vihaisia. Monet lietsovat ja levittävät tätä tunnetta. Vihasta on tullut trendi, jota luultavasti ajaa pelko ja arjen epävarmuudet. Some on vihaajien ja huutelijoiden leikkikenttä. Vihaajien on tänä päivänä helppo luoda verkostoja. Surullista on se, että vihaajat ovat lyöttäytyneet yhteen kasvattavat ja ruokkivat toistensa vihaa, tehden siitä oikeutettua. Naapurivihaajatkin ovat löytäneet toisensa laajemmin, kuin mattotelineiltä ja roskia viedessä.
Vihaajien kahvipöydässä vertaillaan kummalla menee huonommin, kumpi on enemmän yhteiskunnan syrjimä tai ei ole ja ettei vaan toinen saa enemmän. Entä jos naapurilla on uusi auto tai joku saa ilmaisen kahvin? Sitten taas vihataan. Pahanolon tunne jää vellomaan ja vihaa ruokitaan ei niin pensselin ohuin vedoin, niin kauan kunnes suurempi maalaus on valmis. Minä en tahdo osallistua tämän maalauksen tekoon. Minä en jaksa vihata.
Tahtoisin esittää kysymyksen, oletteko te kyllästyneet vihaan ja vihaamiseen? Voitaisiinko me ihmiset muuttaa se vihaamisen käytetty energia tekemiseen, rakastamiseen tai toisen kannustamiseen tai edes kunnioittamiseen. Mehän tiedämme viha ruokkii vihaa. Viha sisältää yleensä vain turhaa puhetta ja sanahelinää, vihalla johdetut teot ovat aina askel taaksepäin. Tai viha ei ole edes askel, ei eteen eikä taakse, se on paikallaan olemista, passivoitumista.
Toisen kannustaminen on teko, hyvät teot saavat ihmiset toimimaan ja asiat etenevät aina eteenpäin. Toisen kunnioittaminen on teko, se on myös ilmaista. Moni upea asia on ilmaista, viha ei. Se on kallista ja moni maksaa siitä päivittäin huomaamattaan.
Minä olen vihannut, pelännyt ja ollut epävarma lähes kaikesta. Tämä ei koskaan vienyt minua eteenpäin, olin lähellä passivoitua. Kun opin päästämään irti vihan tunteesta, elämä alkoikin tuntua kevyeltä ja vastoinkäymiset kääntyivät voitoksi. Jokaisesta pienestä esteestä tuli haaste, haasteesta mahdollisuus – jokainen pelko oli voitettavissa. Kaikki tämä, koska energiaa ei ollut enää vihalle. Minua ei pitänyt paikallaan mikään, eikä estänyt mikään. Olo oli kevyt.
Vihasit tai et, ei elämä aina helppoa ole, eikä oikeudenmukaista, mutta eipä se ole vaikeaakaan. Ilman vihaa ja katkeruutta hankalatkin asiat ovat vain välikappaleita jotka tekevät kauniista asioista entistä kauniimpia.
Kas näin, otinpa kevyen alun kirjoittamiselle, mutta tämä on alku. Jokainen alku on aina matka eteenpäin. Toivon kaikille ja totisesti kaikille vihatonta vuotta 2016.
“Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa. Joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt.” -Haloo Helsinki
——
Valisen tänäkin päivänä edelleen sen, kuinka kohtelen kanssakulkijoita ja kuinka suhtaudun elämään – uteliaana ja ilman vihaa. Miten olisi vihaton vuosi 2026?